eli kuka mä oon ja miks tää blogi on olemassa.
Siis voi jukra, mulla on tästä samasta tekstistä jo niin monta luonnosta, että mä en jaksa enää. Äskesestä tuli niin dramaattinen kuvaus mun historiasta lukion penkiltä tähän päivään, etten mä ees ite kehdannut lukee sitä ku just ja just toinen silmä auki. Tää saa luvan olla viimenen yritys, ihan sama mitä tästä tulee.
Moi. Mä oon Mirkka. 23 vuotta. Opiskelen kauppatieteitä Vaasan yliopistossa. Liiketalouden opinnot Turun ammattikorkeessa on ollu tauolla jo monta vuotta.
Mä opin lukemaan kun mä olin viis, ja oon lukenut ja kirjottanut siitä asti niin ku se ois ainoa juttu maailmassa. Mun ois varmaan oikeesti pitänyt lähtee opiskelemaan viestintää, suomea, englantia tai taloushistoriaa, mut idiootti pessimisti mun päässä sanoi, et kyllä tässä taloustilanteessa kantsis vaan lähtee lukee jotain varmempaa. Täällä sitä nyt sitten ollaan, ihan hirveen rationaalisena melkein valmis kauppatieteiden kandidaatti. Onnellisuudesta en tiiä.
Nii. Mua kieltämättä harmittaa melko usein se, että mä en lähtenyt opiskelemaan sitä, missä mä olen aina kokenut olevani hyvä. Samaan aikaan mua harmittaa sekin, että se, missä mä olen aina kokenut olevani hyvä, tuntuu nykyään ihan saakelin vaikeelta. Hyvinä päivinä mä osaan kirjottaa kaks lausetta, ja sit tyssää. Sama meininki on jatkunut kohta viis vuotta, eli aika tarkalleen niin pitkään, kun mä valmistuin lukiosta.
Mä päätin, että nyt saa riittää. Tää blogi on sitä varten, että mä pääsisin takas siihen kirjottamisvirtaan, joka mulla joskus oli. Kuten tän tekstin alkuosasta voi päätellä, alku ei lähtenyt käytiin ihan niin korkealentoisesti ku mä kuvittelin. Silti mä haluun yrittää.
Mä oon jo jonkin aikaa kerännyt mun puhelimeen listaa aiheista, joista mä haluaisin kirjottaa esseen. Mä tiiän, etten mä ikinä tulis edes kirjottamaan niitä, jos mun ei ois pakko, joten mun oli kehitettävä ite itelleni tällainen pakote. Nyt, kun mulla on tää blogi, mun on pakko saada tänne sisältöä, eli mun on pakko kirjottaa. En mä tiedä, onks tässä mitään järkeä kenenkään mielestä.
Mun oli pakko kirjottaa tää puhekielellä, koska kaikki ne aiemmat yritykset oli kirjakielellä. Ne kuulosti säälittävältä lässytykseltä. Ylipäätään kaikki mun tuotokset viimesen viiden vuoden ajalta on kuulostanu kliseiseltä paskalta. Siitä mä tässä nyt yritän jotenki päästä yli.
Mun haave on kohta kakskyt vuotta ollu kirjottaa kirja. Tajusin tossa, et se kirja ei varmaan ikinä valmistu, jos mä en kirjota sitä. Ihan loogista sinänsä. Ehkä tää blogi jeesaa sen tavoitteen kanssa. Ehkä ei.
Katotaan miten käy.
